Ihanan kamala tottelevaisuus

Otsikko kiteyttää kaikki tuntemukseni tottelevaisuuskoulutuksia kohtaan.
Tykkään opettaa koirille temppuja ja harrastaa. Harrastaminen on keino irtautua työelämän tuomista paineista ja haasteista.

Ongelmaksi on muodostunut itseni kohdalla se, että olen kaavoihin kangistunut.
Olen tottunut sen tyyppisiin koiriin, jotka syttyvät työhön hetkessä ja toisaalta niiden silmät pyörivät päässä kuin hedelmäpelissä.
Innostunut sekasorto ja kaaos.

Nyt minulla on ohjattavana myös koira, joka ei ole kuin hedelmäpeli.
Se ei saa mitään riemukohtauksia, eikä se ole reaktiivinen, eikä se ole hullu, eikä se riehaannut… Se on hillitty ja hallittu viilipytty.

Kyse on Jackista.

Jack on äärettömän helppo koira arjessa. Sen kanssa ei tarvitse koskaan keskustella miten elämää eletään ja kuinka yhteiskunnassa tulisi käyttäytyä.
Se on niin naurettavan helppo.

Vaikeus tuleekin siinä, että minä en osaa kouluttaa ja ohjata koiraa, joka ei ns. reagoi mihinkään.
Olen joutunut valtavasti tekemään itsetutkiskelua, eikä avunhuudot kokeneempien suuntaan ole tuottanut tulosta.
Kukaan ei osaa auttaa, koska Jack ei ole reaktiivinen.

Ilmeisesti meiltä puuttuu osaaminen rauhallisten koirien kouluttamiseksi.
Jos koira ei ole reaktiivinen, eikä se vastaanota meidän kotkotuksia, sen kouluttamiseksi ei edes yritetä nähdä vaivaa.
Tasapainoinen ja rauhallinen koira on ilmeisesti meidän mielestä yhtä kuin vietitön.

Minä en osaa kouluttaa, mutta enpä ole luovuttanut. Olen useasti puhunut ystäväni Annin (jolla on äärettömän upeita lyhytkarvaisia hollanninpaimenkoiria) kanssa tästä asiasta. Asia on muodostunut päässäni peikoksi ja huomasin vältteleväni koulutustilanteita.

Anni ehdotti, että lopettaisin hillumisen.
Olen yli 15 vuotta harjoittanut tehokasta hillumista koirien kanssa ja nyt pitäisi osata lopettaa.

En lähtenyt heti kokeilemaan ehdotusta, sillä se tuntui hyvin vieraalta.
Minulle on pinttynyt mieleen ajatus, että koiran tulisi innostua ja motivoitua siitä, kun minä innokkaasti äänin ja elein kehun sitä, mutta Jackin kanssa se ei ole toiminut alkuunkaan. Tai on se jotenkin toiminut, mutta ei sillä tavoin kuin itse olen sen ajatellut.

Jack ei arvosta sekoilua kovinkaan korkealle.
Se on järkevä koira, toisin kuin edeltäjänsä. Ja ohjaajankin järkevyyttä voimme kyseenalaistaa.

Tänään lähdin Jackin kanssa kentälle kahdestaan.
Päätin, että tänään Heidi ei kannusta koiraa sekoilulla, vaan ottaa tyynen rauhallisen asenteen ja katsoo mitä siitä seuraa.

Rauhallisella kehulla ja naksuttelulla oli suotuisat vaikutukset.
Jack teki varmasti elämänsä parhaimman treenin minun kanssa.
Oli äärettömän vaikeaa lopettaa harjoittelu, sillä Jackin ohjaaminen oli niin miellyttävää.
Se lähti välittömästi noudattamaan käskyjä ja reagoi rauhalliseen palkkaustyyliin erinomaisesti.

Kaikki liikkeet joita teetätin, se teki äärettömän tyylikkäästi ja tehokkaasti.
Energiamme kohtasivat täydellisesti (ei, en missään tapauksessa suostu puhumaan tunnetiloista, koska kyse on edelleenkin motivaatiosta) 

Nyt tehtäväkseni jääkin opetella uusi tapa ohjata koiraa ja lopettaa sekoilu.
Hilluminen ja riehakas äänellä palkkaaminen saa nyt loppua minun kohdallani.
Jack ei arvosta sekoilua, joten Jack ei saa osakseen sekoilua.

Onneksi minulla on Anni.
Olen ehdottomasti maailman onnekkain ihminen, koska olen saanut elämääni ihmisen, joka osaa kertoa asiat ymmärrettävästi ja tuo ajatuksensa äärettömän hyvin esiin.

Kiitos Anni, että olet olemassa.