Olen parin päivän aikana ajellut pitkin Suomea tapaamassa upeita pentuja ja heidän ihmisiään.
Kun aikoinani päätin yhdistää IhQn ja Jackin, jotka ovat kaikin tavoin kuin yö ja päivä, (myös geneettisesti) olin varma, että pentue on kaikin tavoin keskenään erilaisia:
Luonteiden erot korostuisivat kuin myös ulkoiset piirteet.
On kuitenkin ollut hämmästyttävää ja ilahduttavaa huomata, että koko pentue on keskenään hyvin samankaltainen.
Jackin piirteitä ja ominaisuuksia on siirtynyt pentuihin paljon, mutta niin on myös IhQnkin.
Kaikki pennut ovat todella älykkäitä ja nopeita oppimaan. Ne on myös helppo motivoida ja intoa tekemiseen löytyy.
Pennut ovat osoittaneet, että paukkuja löytyy. Nyt on vain ihmisistä kiinni se, että mitä ne niiden kanssa tekevät.
Perjantaina 28.12 suuntasin auton keulan kohti Poria ja tapaamaan Aito’s Happy Joe ”Remu” sekä perhettä.
Vastaan loikki kovasti kasvanut pentu, jonka jalat näyttivät paksuilta kuin tukit.
Todella innokas ja riehakas pentu, jolla oli kiire tervehtiä minut ja lapset.
Kun alun riehunta saatiin jotenkin laantumaan, oli aika näyttää muutamia kikkoja, joilla tottelevaisuuden opettamisen alkeet aloitettaisiin.
Remu osoitti oitis suurta halua oppia ja tekemisen intoa löytyi.
Remu oppi hetkessä perusasennon ja seuraamisen alkeet. Lisäksi harjoitellessamme näyttelypönötystä, se alkoi oitis laittamaan itse etujalkojaan oikeaan linjaan.
Valitettavasti kuvat eivät onnistuneet valotuksen takia, enkä saanut niitä pelastettua kuvankäsittelylläkään, mutta ehkä saatte jotenkin selvää näistä otoksista.
Todetessani, että Remulla on kaikki hyvin ja se on upea pentu, oli aika lähteä uudestaan matkaan.
Tällä kertaa Porista auton keula otti suunnaksi Urjalan, jossa Aito’s Hugo Boss ”Dixi odottikin meitä jo malttamattomana.
Perille päästyämme, otti Dixi meidät vastaan suurella ilolla.
Dixi on kevyempi rakenteeltaan kuin Remu. Dixissä on erilaista tyylikkyyttä. Se muistuttaa ehkä kropaltaan eniten isäänsä, joka luonnollisesti on maailman hienoin kokovartalokoira.
Dixi on todella energinen ja innokas oppimaan uutta.
Tästäkin pennusta saisi todella toimivan pelin mihin tahansa lajiin.
Ja katsokaa miten kaunis se on
Kotiin ajellessani en voinut kuin myhäillä tyytyväisenä: Remu ja Dixi ovat saaneet upeat kodit, joissa niistä pidetään erinomaista huolta.
Olen todella YLPEÄ molemmista pojista. Ja mikä parasta: pentujen ihmisistä on tullut minulle hyviä ystäviä!
Lauantaina 29.12 auto lähti taas liikkeelle ja tällä kertaa kohti Jyväskylää, tapaamaan Aito’s Harmony Harriet ”Velka”.
Matka Jyväskylään sujui hyvin ja tapasimme Velkan.
Velka otti meidät vastaan suurella riemulla ja kuten tyttöjen kuuluukin, oli painoero poikiin huomattava. Korkeudessa ei juurikaan ollut eroa poikiin nähden.
Velka on kasvanut myös hienosti ja se on energinen ja innokas oppimaan kuten veljensä. Fiksu ja kaunis tyttö. Katsokaa vaikka itse 🙂
En voisi olla yhtään tyytyväisempi pentujen koteihin. Niistä pidetään upeasti huolta ja minuun ollaan aktiivisesti yhteydessä.
Saan seurata pentujen elämää ja olen jokaisesta todella ylpeä.