Liikkumisen riemu!

Olen hurahtanut aivan täydellisesti välineurheiluun.
Viritän koirilleni valjaat, vetonarut ja itselleni vetovyön ja ei muuta kuin kävelemään minne jalat kantaa.

HC piireissä puhutaan voimakävelystä. Minä käyn vain lenkillä Hands Free – systeemillä.

Sain lauantaina 5.1.2019 houkuteltua mukaani Katjan ja Ekan.
Lisäksi mukaamme lähti setämies, joka ilmoittautui vapaaehtoiseksi lenkkikaveriksi facebookin ryhmän kautta.
Mukava sälli ja hyvin pysyi matkassa mukana.

Jackia on pakko hehkuttaa, sillä tämä entuudestaan tuntematon sälli sai kävellä Jackin kanssa.
Jack on niin tervepäinen koira, että sen voi laittaa ihan kenen tahansa käteen, eikä mitään pahaa pysty tapahtumaan.
En tule enää koskaan saamaan tällaisella pääkopalla varustettua koiraa. En ikinä.

Sipoonkorven Kansallispuiston maisemissa rämmittiin koirien perässä noin 2,5 tuntia.
Mahtava reissu! Ja ehdottomasti otamme pian uusiksi.
Katja tosin taisi mainita, ettei aio lähteä minun kanssa enää lenkille, kun joutuu oikeasti liikkumaan 😀

 

Huolimatta siitä, että seuraavana päivänä oli vartalossa tuntemuksia runsaasti. Viritin molemmat koirat valjaisiin ja vetonaruun kiinni ja ei muuta kuin baanalle.
Normaali tunnin lenkki mentiin hieman reippaampaa vauhtia ja matka taittui 37 minuuttiin.

50023931_10156898571493808_8327866261807562752_n

Tänään olen lähdössä Rusutjärvelle vai olikohan se Raalaa…? No jonnekin Tuusulan metsikköön ja kollegani kanssa valloitetaan Eteläisen Tuusulan pusikot koirien kanssa.
Samaisen kollegan kanssa on kesällä käyty ihailemassa Heinolan Pirunkirkkoa.

Parasta on se, että elämääni on kertynyt sellaisia ihmisiä, jotka on mahdollista yllyttää mukaan liikunnallisiin hullutuksiin.
Ja mitä arvostan kaikkein eniten on se, että nämä ihmiset puhuvat minulle suoraan.
Ei kiertele,  ei kaartele,  ei keksitä tarinoita… Asiat esitetään asioina ja that’s it.
Äärettömän helppoa kommunikoida suorien ja rehellisten ihmisten kanssa, kun ei jää tilaa joutavaan tulkintaan.
Parasta 🙂