Vian ei tarvitse olla iso, kun se on päässä

Otsikko tiivistää koiraharrastuksen ytimen, ja allekirjoittanutkin sopii lauseeseen enemmän kuin hyvin.

Eilen ajelin töiden jälkeen noin 140 km yhteen suuntaan treeneihin. Aikaa matkaan meni noin 1,5 h suunta.
Kyllä. Luit oikein.
Kävin treeneissä.

Koska Action ry ei tällä hetkellä treenaa muita kuin kokeisiin meneviä koiria (kiitos ilmoituksesta jälkikouluttajalle), loi eräs jäsen mahdollisuuden omatoimi treenaukseen Kouvolan toiseen päähän.

Vaikka matka olikin pitkä ja ja ajoittain tuntui raskaalta, kannatti ehdottomasti lähteä liikkeelle. Eilen lämpötilakin oli ihan mellevä.
Kotoa lähdettyäni liikkeelle, auton mittari näytti + 29 astetta. Perille päästyäni, lämpötila oli jossain + 25 nurkilla.

Maastot olivat UPEAT.
Tasaista kangasmetsää, jossa ihmisen on helppo kävellä, mutta koirille haastavaa jäljestää, koska kasvusto on matalaa.
Metsän pohja ruutikuivaa. Olosuhteet olivat hyvin haastavat Jackille.

Teimme treenisuunnitelman kaikille kolmelle koiralle.
Essi niminen rouva teki Jackille noin 500 m pitkän jäljen janoineen.
Olin pakannut mukaan raakaa lihaa kannelliseen rasiaan ja lähdimme rakentamaan Jackille motivaatiota vieraan jäljen ajoon.

Treeni onnistui hienosti. 5 keppiä taskussa. Yksi keppi oli kadonnut savuna ilmaan. Ilmeisesti, joku tuhma öttiäinen oli käynyt sen nappaamassa itselleen, koska Jack merkkasi kepin kohtaa, mutta sitä ei löytynyt.
Huomasin treeneissä, että Jack ajaa jälkeä askel kerrallaan. Reppana luulee olevansa peltokoira 😉

Tästä on hyvä jatkaa, sillä mielessä on kirkkaana siitä mitä tarvitsee tehdä.
Ensi vuonna on realistista lähteä Jackin kanssa jälkikokeeseen.
Saattaa tapahtua jopa aikaisemmin, mikäli oppimisprosessi etenee näin hyvällä mallilla.

Upea Jack ja kiitos treeniseuralle ❤