Jälkikausi korkattu

Tammikuu ja jälkikausi on korkattu.
Huvittava tämä talvi täällä Etelä-Suomessa.

Jackin kanssa avattiin jälkikausi.
Viime vuonna rakennettiin jäljelle motivaatiota. Ehkä hieman paniikinomaisissa tunnelmissa, sillä kesällä se motivaatio saatiin erinomaisesti murhattua.
Treeniohjeet, joita viime vuonna saatiin, ei tuottaneet toivottua tulosta. Koira kyllä meni jäljen, mutta siitä puuttui tekemisen meininki ja ilo.

Keppejä nousi jos nousi ja meno oli todella halutonta.
Ihan kuin koira ei olisi osannutkaan jäljestää.

Syksyllä otin ohjat sitten omiin käsiini ja päätin heittää saaduilla ohjeilla vesilintua.
Kas kummaa, kun koira alkoikin esittämään sellaista jäljestämistä kuin sen pitää ollakin.
En tule koskaan paljastamaan kuin luotettaville lähteille, että mitä olen tehnyt.

Tänään tein myös esineruudun.
Jack ei ole pahemmin esineruutua tehnyt. Olisikohan tämä kerta ollut nyt sen elämän toinen kerta… en muista.
En kerro myöskään miten lähdin treenaamaan ruutua YKSIN koiran kanssa, mutta sanotaan näin, että koira oivalsi homman juonen ja esineet nousivat.

Jack on upea koira. Ehdottomasti hienoin dobermanni mitä ikinä tulen omistamaan. Jack on se koira, johon kaikkia muita tulen vertaamaan – sukupuoleen katsomatta.