Treenikausi korkattu

Tänään aloitettiin rytinällä treenikausi, kun olin sopinut treenit hyvän ystäväni sekä Aito’s pennun omistajan kanssa treffit Kellokoskelle.

Kävimme ensin tekemässä nurmikolle jäljet ja sen jälkeen lyhyet tottelevaisuusharjoitteet läheisellä hiekkakentällä.
Jack sai muistella kuinka hyppynouto tehdään ja lopuksi vielä eteenmeno.
Oli hauska kaivella koiraa PK tauolta esille.

Kaikenlainen tavoitteellinen harrastaminen koiran kanssa kannattaa, sillä se tukee myös arjen hallintaa.
Lisäksi se ylläpitää ihmisen ja koiran välistä suhdetta ja jopa parantaa sitä.

En siis voi kylliksi korostaa harrastamisen ja kouluttamisen tärkeyttä.
Yksikään palveluskoira rotuinen koira ei kuulu pelkäksi koristeeksi, ne tarvitsevat työtä. Merkityksen ja tehtävän.