Mikä sinua pidättelee?

Aloitin ihan toisenlaisen jutun kirjoittamisen ja päädyin jonkin huteran aasinsillan kautta tähän aiheeseen ja päätin vaihtaa tähän, koska tämä on hyvin ajankohtainen aihe, aina ja ikuisesti.

Käyn kokeissa todella harvakseltaan. Ihan liian harvoin jos totta puhutaan.
Pystyn hyvin piiloutumaan työn taakse, koska teen vuorotyötä ja olen viikonloppuja harvoin vapaalla, joten kokeisiin osallistuminenhan on käytännössä mahdotonta.
Mokomat päivätyöläiset järjestävät kokeita, eivätkä ymmärrä meitä vuorotyöläisiä [sarkasmia].

Mutta minua pidättelee myös pelko.
Pelko epäonnistua.

Olen aivan liian armoton itselleni ja koiralleni.
Vaikka tiedostan, että koira tekee juuri niin kuin olen opettanut ja se osaa asiansa, pelkään epäonnistumista, koska minun oma jännittäminen vaikuttaa suoraan koiraan ja se heijastuu minulle takaisin.
Koko paketti leviää sen takia, etten osaa hallita omaa jännittämistä.

En ole ainoa ihminen maailmassa, joka pilaa koiran koesuorituksen jännittämisellä.
Vuosia sitten eräs ohjaaja joutui suorittamaan BH kokeen dobermanninsa kanssa todella useaan kertaan, koska hänen oma jännittämisensä pilasi koiran suorituksen.
Ei vika ollut koirassa, vaan ohjaajassa.

Minä olen loistava pilaamaan hyvänkin koiran suorituksen, koska jännitän itseni aivan sekopäiseksi.
Eipä siis ole ihme, että toinen koiristani vetää kentällä kuin tivolissa ympyrää ja toinen puolestaan haukottelee ja yrittää saada minut siten rauhoittumaan.
Jos oppisin hallitsemaan omaa jännittämistäni, olisi paljon jo pelastettavissa.

Minä pidättelen itseäni ja koiriani.

Aito’s keskitysleiri tulossa!

 

keskitysleiri

En malta odottaa!
Enää muutama hassu hetki ja sitten IhQn ja Jackin pennut saavat koulutusta jäljelle!
Olen niin innoissani, että iho meinaa kuoriutua pois!

4 / 5 on luvannut tulla paikalle, joten luvassa on pentujen tarkkailua: Ovatko ne juuri sellaisia kuin olen haaveissani kuvitellut?
Oli aikamoinen riski ja iso loikkaus tehdä ulkosiitos pentue, jonka uros on lennätetty Suomeen aina Yhdysvalloista asti. Mutta mitä olen pennuista kuvia ja videoita saanut, olen vaikuttunut.
Välillä harmittaa aivan suunnattomasti, etten jättänyt itselleni yhtään ja toisaalta olen tyytyväinen, etten jättänyt. Ajalliset resurssini ovat niin surkeat, etten olisi pystynyt huolehtimaan pennun kasvatuksesta ja koulutuksesta laadukkaasti. Omat rajat on tunnistettava. Se on osa sitä älykkyyttä, jota koiran omistamiselta vaaditaan.

Leiri tulee olemaan huikea ja ympäristö todella autenttinen.
Kantovesi, kotoa kuljetettava ihmisille juomavesi, ulko huussi ja yöpyminen teltassa, koska mökki on niin pieni, ettei sinne saada kaikkia ihmisiä ja koiria mahtumaan hyvällä tahdollakaan.
Ainoa mukavuus mitä mökillä on, on sähkö.
Voimme katsella televisiota jos ehdimme.
Kahvit saamme keitettyä keittimellä ja puuron mikrossa, mutta muuten mennään ihan puulämmitteisen hellan ja grillin turvin.

Leirin jälkeen olemme jokainen todellinen selviytyjä ja oman elämämme Erä-Jorma.